Niin se Joulu tuli taas. Hyvää Joulua kaikille! Me päätettiin lähteä kuvaamaan Joulun ja Uuden vuoden hauskuutta Valomaalauksen keinoin parin ystävän kanssa ja upeita juttuja saatiin taas aikaan. Vielä jäi kuitenkin paljon kokeiltavaa, kun aika ei vain riittänyt tehdä kaikkea, mitä olisi halunnut testaa valokuvaan.
Muuten aika on taas hurjaa tahtia mennyt yötä päivää tehden uusia asuja ja miettien uusia esitysideoita. Nyt tällä viikolla olen esiintymässä mm. Story Willessä kabaree meiningillä sekä Turun suunnalla pariinkin otteeseen viikonloppuna. Tällöin pääsee ensi esitykseen mm. Lapin Kulta sekä New Version of the Black Cat.
Tammikuussa taas alkaa uusi kausi ja kevään teemana onkin luonto ja eläimet. Tammikuun 26.päivä on IMPRO BURLESQUE Show eli täysin arvaamatonta Burleskia tiedossa. Keväällä puolestaan on tulossa 13.4. Animal Kingdom of Burlesque Show. Tähän tähdätään. Uusia esityksiä puolestaan olen tekemässä mm. Banaani, Rokokoo ja Lintu teemalla. Monen moista siis luvassa.
Mutta nyt Rauhaisaa Joulua kaikille! Minä en malta rauhoittua varmaan ollenkaan, mutta yritys hyvä kymmenen ;D